Tasan 5 kuukautta sitten kirjoitin neulotuista tiskiräteistä. Jo tuolloin olin innostunut tästä "oudosta" ideasta. Nyt rätit on olleet koekäytössä tuon 5 kuukautta, paluuta entiseen ei ole :)

 

1242311170_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Paitsi ekologisemmiksi ja söpömmiksi, itse neulotut tiskirätit ovat osoittautuneet myös oikeasti monin verroin kaupan malleja paremmiksi. Näillä lähtevät pinttyneet tahrat pöydiltä ja hellalta. Neulottu rätti ei tunnu ikinä ikävältä ja limaiselta märkänä. Neulottu rätti ei haise. Neulottu rätti myös kuivuu yllättävän nopeasti.

Käytännössä mieluisimmiksi räteiksi ovat osoittautuneet melko pienet, pääasiassa sileää neuletta olevat rätit. Hieman ainaoikeaa tms. karheampaa olen joka rättiin neulonut, kuvittelen ainakin näin saavani lisätehoa tahrojen hinkkaukseen. Kokeilin myös yhtä virkattua rättiä. Kohtuullisen toimiva, mutta olisin ehkä saanut virkata rätin hieman tiheämmällä mallilla. Toimii kyllä näin "reikäisenäkin", ja kuivuupahan ainakin nopeasti.

Uskallan siis edelleen suositella!