Olen 29 -vuotias kristitty nainen, joka elelee toistaiseksi miehensä ja kissan kanssa, mutta vauvakin olisi tähän perheeseen jo tervetullut :) Olen koulutukseltani luokanopettaja, mutta aloitan syksyllä 09 lähetystyöntekijäopinnot. Pidän suklaasta, saduista, syksystä ja lämmöstä.

Päätös blogin perustamisesta syntyi oikeastaan aika nopeasti, kun turhauduin siihen, ettei luonnollisesta perhesuunnittelusta ollut netissäkään juuri mitään tietopakettia suomeksi. Englanniksi materiaalia onneksi kyllä löytyy. Aluksi blogin piti keskittyä vain tuohon luomuehkäisyyn, mutta päädyin sitten kuitenkin ottamaan myös kestot mukaan. Luonnonmukaisuuteen nekin liittyvät. Hiljalleen aihepiiri näyttää laajentuvan kattamaan myös muita elämän osa-alueita. Jollain tavalla yhdistävä tekijä kaikille on naiseus ja naisena eläminen.

Kuukautiskuppiin ja kestositeisiin törmäsin ekan kerran syksyllä 05, ja olin myyty. Ensin luokseni muutti kuppi, sittemmin alati kasvava kasa "pannulappuja" eli kestositeitä ja pikkuhousunsuojia. Ei ole tarvinnut valintaa jälkeenkäänpäin katua, eikä yhtään kertissidepakettia ostaa. Luomuehkäisyn löysin n. puoli vuotta sitten häiden alla, keväällä 07, ja taas kolahti. Varsinaiseen ehkäisykäyttöön menetelmä ei meillä koskaan päässyt, mutta varoitan: kierron seuraamiseen jää koukkuun!

Toivottavasti tästä blogista on iloa ja hyötyä. Kommentteja otetaan erittäin mielellään vastaan!

- L

P.S. Ammattini takia kirjoittelen tätä ainakin toistaiseksi anonyyminä.