Ollaan oltu naimisissa ja annettu lapselle mahdollisuus tulla jo yli 1,5 vuotta. Ysätäviltä ja tutuilta tuntuu tihenevään tahtiin tulevan vauva- ja raskausuutisia. Jokunen aika sitten huomasin taas tuskailevani tuttujen kysymysten kanssa: Miksi me joudutaan odottamaan? Miksei meillä jo ole lasta? Saadaanko me lasta ikinä?

Hiljalleen mulle valkeni sama totuus ja oivallus, josta kirjoittelin jo yli vuosi sitten näissä posteissa. Kaikella on aikansa. Nyt meidän elämässä on jonkin muun aika, kuin lasten. On aika elää kahdestaan, rakentua, pian opiskella.

Tän oivalluksen jälkeen mulla on taas ollut rauha. Jumalalla on kaikki aika maailmassa. Hänellä on lisäksi tarkka suunnitelma meidän elämää varten, ja se suunnitelma on erilainen kuin joidenkin muiden elämää koskeva suunnitelma. Mun ei tarvitse murehtia, eikä elää tulevassa, vaan elää tätä hetkeä nyt, lapsettomana pariskuntana, luottaen Jumalan viisauteen ja ajoitukseen.

Luin eilen samaa teemaa käsittelevän kirjoituksen: "But what if I never get married?" yhdestä mun suosikkiblogista, Domestic Felicity. Tässä aiheena on tosin sinkkuus ja toive naimisiin menosta, mutta kuten sanottu, teema on sama :)